Kuvun alla on Stephen Kingin vuonna 2009 julkaisema tieteisromaani, jonka suomennos julkaistiin vuonna 2011. Kuvun alla on Stephen Kingin kolmas tuhannen sivun rajan ylittävä romaani.
Kuulolla on Stephen Kingin vuonna 2006 julkaisema kauhuromaani. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 2007 Ilkka Rekiaron kääntämänä.
Kuoleman käytävä on Stephen Kingin kirjoittama romaani. Se on tarina kuolemaan tuomittujen selliosastosta Yhdysvalloissa 1930-luvulla. Kirja on kerrottu teloitusosaston johtajan muistelmien muodossa. Alkuteoksen nimi The Green Mile tulee selliosaston lattian väristä. Kirja on julkaistu ensin kuusiosaisena sarjana ja …

Kosketus on Stephen Kingin vuonna 1979 julkaistu romaani. Kirja kertoo koomaan joutuneesta opettajasta, Johnny Smithistä, joka herää siitä viisi vuotta myöhemmin ja huomaa saaneensa oudon kyvyn: hän kykenee näkemään ihmisten tulevaisuuteen pelkästään koskettamalla heitä. Pian Johnny pääsee kättelemään …