Alice peilintakamaassa
Blurb
Liisan seikkailut peilimaailmassa on Lewis Carrollin kirjoittama lasten fantasiaromaani vuodelta 1871. Kirja on suomennettu myös nimellä Alice Peilintakamaassa, ja se on jatkoa romaanille Liisan seikkailut ihmemaassa.Edeltäjänsä tavoin Liisan seikkailut peilimaailmassa perustuu peliin: ihmemaata hallitsivat pelikortit, ja peilimaailmaa hallitsevat šakkipelin hahmot. Monet romaanin aihelmat viittaavat peiliin, kuten vastakohdat, ajan kulku takaperin jne. Romaaniin sisältyy kuuluisa nonsenseruno "Pekoraali", joka koostuu lähinnä Carrollin sepittämistä uudissanoista ja sekamuodosteista eli "sanataskuista". Šakkinappuloiden lisäksi hahmoina esiintyy englantilaisista lastenloruista tuttuja hahmoja, kuten Tyyris Tyllerö sekä Tittelitom ja Tittelityy.
Romaanin juoni perustuu šakkiotteluun, jonka siirrot on kuvattu romaanin alkusivulla. Liisa on alussa sotilas eli talonpoika, mutta kun hän on edennyt šakkilaudan vastakkaiseen reunaan, hänestä tulee kuningatar.
Liisan seikkailut peilimaailmassa on suomennettu kaksi kertaa, vuosina 1974 ja 2010. Molemmissa suomennoksissa käytetään John Tennielin kuvitusta.
Member Reviews Write your own review
Be the first person to review
Log in to comment