Ihmiskunnan viholliset

by Mika Waltari

Blurb

Ihmiskunnan viholliset on Mika Waltarin hänen elinaikanaan julkaistuista viimeiseksi jäänyt teos, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 1964. Ihmiskunnan viholliset on historiallinen romaani. Se on jatkoa romaanille Valtakunnan salaisuus, jonka päähenkilö Marcus palaa takaisin kotikaupunkiinsa Roomaan. Kirjan kertojaminä on Marcuksen poika Minutus.
Kirjassa kerrotaan kristinuskon syntyvaiheita länsimaisen ajanlaskun ensimmäiseltä vuosisadalta. Päähenkilö Minutus on aluksi ateisti, jonka mielestä Rooman ja Kreikan jumalat ovat satuolentoja ja juutalaisten levittämä uusi kristinusko vain alkukantaista taikauskoa. Hän kohtaa toistuvasti Pietarin, Paavalin ja useita muitakin Raamatun henkilöitä ja joutuu myös monien Apostolien teoissa kuvattujen tapahtumien silminnäkijäksi. Monet Minutuksen läheisistä kääntyvät kristityiksi, mutta Minutus pysyy epäilijänä, vaikka hänen käsityksensä kristinuskosta muuttuukin vähitellen myönteisemmäksi. Uskon ja epäuskon välisen kamppailun on arveltu heijastelevan Waltarin omaa ongelmallista suhdetta uskontoon.
Kirjassa kuvataan paljon Rooman valtakunnan poliittisia juonitteluja.

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment