Ja aurinko nousee
Blurb
Ja aurinko nousee on Ernest Hemingwayn vuonna 1926 julkaistu esikoisromaani. Kirja herätti jo heti ilmestyessään suurta huomiota ja se loi uuden radikaalin kirjallisen tyylisuunnan, joka teki Hemingwaysta aikansa modernin proosakirjallisuuden keskeisen hahmon. Kirjaa pidetään tarkkana kertomuksena kadonneesta sukupolvesta amerikkalaisia, joka ensimmäisen maailmansodan jälkeen muutti eri puolille Eurooppaa ja erityisesti Pariisiin. Romaanin nimi tulee Saarnaajan kirjasta.Hemingway aloitti kirjoittamaan ensimmäistä romaaniaan, Ja aurinko nousee, 25-vuotiaana ollessaan Pariisissa lehtimiehenä. Tätä ennen Hemingway oli kirjoittanut pitkiä novelleja. Hemingway sai 250-sivuisen käsikirjoituksen valmiiksi 21. syyskuuta 1925. Alunperin Hemingway ajatteli antaa kirjalle nimeksi Fiesta, mutta ei kuitenkaan halunnut vierasperäistä nimeä. Myös kirjan teemaan liittyvä Kadotetty sukupolvi oli nimiehdotuksena mielessä, mutta lopulta Hemingway otti Salomon saarnaajalta lainatun nimen, Ja aurinko nousee. Hemingwayn oli vaikea saada kustantaja kiinnostuneeksi valmistuneesta käsikirjoituksesta.
Member Reviews Write your own review
Be the first person to review
Log in to comment