Kissan kehto

Science Fiction, Novel by Kurt Vonnegut

Blurb

Kissan kehto on Kurt Vonnegutin kirjoittama romaani, joka julkaistiin vuonna 1963. Kirjassa pohditaan mustan huumorin keinoin tieteen, teknologian, sekä uskonnon pulmakysymyksiä ja satirisoidaan muun muassa kilpavarustelua. Vonnegut itse piti teosta "pienen laivastonsa lippulaivana". Teos ilmestyi Marjatta Kaparin suomennoksena ja Tammen kustantamana 1975.
Kirjassa esitellään fiktiivinen uskonto bokononismi. Sen pyhät kirjoitukset on kirjoitetty calypson muotoon. Koko uskonnon perustana ovat pyhät valheet, ja filosofiana se, että jos uskot näihin valheisiin, voit olla onnellinen, vaikka tietäisit niiden olevan valetta.
Kissan kehto oli vuonna 1964 yksi viidestä ehdokkaasta Hugo-palkinnon saajaksi, vuoden parhaaksi scifi-romaaniksi. Chicagon yliopisto myönsi vuonna 1971 Vonnegutille maisterin oppiarvon antropologiassa teoksen ansiosta.
Yhdysvalloissa kirja on herättänyt myös vastustusta: Ohion koululautakunta äänesti vuonna 1972 teoksen pois koulujen kirjastoista pidettyään sitä epäsopivana. Päätös kuitenkin peruttiin neljä vuotta myöhemmin.

First Published

1963

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment