Utopia

by Thomas More

Blurb

Utopia, joskus kutsutaan myös nimillä Thomas Moren utopia tai Moren utopia, on englantilaisen lakimiehen ja katolisen kirkon pyhimyksen Thomas Moren kirjoittama kirja. Se on kuvaus ihanneyhteiskunnasta ja Moren vastalause aikansa vallitseville yhteiskunnallisille olosuhteille. Kirjasta voidaan nähdä monia Thomasia henkilökohtaisesti ja ajankohtaisesti askarruttaneita kysymyksiä. Fiktiivisen teoksensa hän kirjoitti ja sai valmiiksi vuonna 1516. Hänen hyvä ystävänsä, toinen renessanssifilosofi Erasmus Rotterdamilainen valmisteli samoihin aikoihin omaa merkittävintä teostaan Tyhmyyden ylistys. He tukivat toistensa työn edistymistä. Erasmuksen lisäksi More sai kirjalleen paljon vaikutteita Platonin Valtiosta ja Uudesta testamentista. Lisäksi teoksen on arveltu saaneen vaikutteita siitä, mitä tutkimusmatkailijoiden kertomuksista noihin aikoikin vastikään löytämistään maista, esimerkiksi inkavaltakunnasta, joka oli olemassa vielä kirjaa kirjoitettaessa ja jonka on katsottu eräissä suhteissa muistuttaneenkin Moren Utopiaa.
Perusjuonena Utopiassa on portugalilaisen löytöretkeilijän Raphael Hythlodaeuksen kertomukset seikkailuistaan.

First Published

1516

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment