Pariisi 1900-luvulla

Science Fiction, Novel by Jules Verne, Richard P. Howard

Blurb

Pariisi 1900-luvulla on Jules Vernen nuoruudenaikainen tieteisromaani, joka julkaistiin vasta noin sata vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Teos on kirjoitettu vuonna 1863, ja kirjoittaja on sijoittanut tarinan vuoteen 1960. Teosta ei pessimistisen loppuratkaisunsa takia julkaistu Vernen eläessä, vaikka synkkyyden ei olisi pitänyt järkyttää lukijoita, koska teos oli tarkoitettu aikuisyleisölle.
Verne on pyrkinyt tarkasti hahmottelemaan tulevaisuuden Pariisia. Hän on sijoittanut tekstiin tuntemansa keksinnöt, kuten elohopealampun, polttomoottorin ja paineilmalla toimivan rautatien. Niiden pohjalta hän on muodostanut kuvitelman tulevaisuuden Pariisin liikenteestä: Paineilmalla liikkuvan kaupunkijunan rata olisi hiukan katutason yläpuolella, ja se tarjoaisi sateensuojaa jalankulkijoille. Illalla kadut valaistaisiin elohopealampuilla. Vaunut eli autot taas kulkisivat ilman hevosia, koska niissä olisi Étienne Lenoirin keksintöön pohjautuva kaasumoottori. Matkailu olisi laajentunut niin paljon, että Pariisissa olisi 20 000 vuodepaikan hotelli. Kanavan avulla Pariisista olisi tullut satamakaupunki, jonne liikennöisi neljännespeninkulman pituinen laiva.

First Published

1994

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment